Olen Susanna Rinne, Ihohoitola FREYAn omistaja, SKY-erikoiskosmetologi (EAT, Social Beautician) sekä laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö. Olen toiminut terveys- ja kauneusalan yrittäjänä 14-vuoden ajan. Ensimmäiseen terveydenhuoltoalan ammattiini röntgenhoitajaksi valmistuin vuonna 1999.
Laaja koulutustaustani mahdollistaa ongelmalähtöisen ja terveyttä edistävän ihonhoidon asiakkaan terveydentila ja kokonaisvaltainen hyvinvointi huomioiden. Hyödynnän työssäni monipuolisesti tietoa kehon sairauksista ja lääkehoidoista, ravitsemuksesta, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä kosmetiikan vaikutusmahdollisuuksista ihon hoidossa.
Minun ihoni
Olen itse kärsinyt iho-ongelmista nuoresta aikuisesta saakka. Vielä teinivuosina iho ei ollut pahimmillaan sillä migreeninestohoitona käyttämäni hormonaalinen lääkitys rauhoitti ihoa. Iho-oireilu ja allergiat puhkesivat vasta ruuhkavuosina ja tällä hetkellä minulla onkin diagnosoitu atopia, psoriasis sekä couperoottinen rosacea.
Myös omasta tarinastani huomaa sen, että iho-oireiden diagnosoiminen ei ole aina yksiselitteistä ja diagnoosit voivat vaihdella iästä, asiantuntijasta ja oireiden painopisteestä riippuen.
Aknen ja ruusufinnin hoito
Olen erikoistunut tulehduksellisten ihosairauksien, erityisesti aknen, ruusufinnin (acne rosacea), suunympärysihottuman (perioraalidermatiitti, pod), atopian ja psoriasiksen hoitoon BiON Scincare -hoitomenetelmää hyödyntäen. Hoitolassani on saatavilla myös monipuolisia laitehoitoja BiON -hoitoja tukemaan. Käytössämme ovat mm. DitLaser -hoitava laser, puhdistava ja terapeuttinen ultraääni, LED-valoterapia ja mikroneulaus.
Ihoa on tärkeää hoitaa pitkäjänteisesti ja ihon tilan mukaisesti ammattilaisen avustuksella - ei vain diagnoosiin, ihotyyppiin tai yksittäiseen oireeseen perustuen.
Lääkehoidot ovat luonteeltaan väliaikaisia, eikä niillä usein saavuteta pitkäaikaista tulosta. Lääkehoidoilla on myös ihon rakennetta ja toimintaa heikentäviä vaikutuksia, joten omalle iholle sopivien ihonhoitotuotteiden käyttö ihosairauksien oireiden pitkäaikaisessa hallinnassa on välttämätöntä.
Kroonisen ihosairauden hoito ei ole vain kauneudenhoitoa. Ihosairaudella on merkittävä vaikutus omaan kehokuvaan ja kokonisvaltaiseen hyvinvointiin. Jatkuva oireilu aiheuttaa sekä fyysistä, että psyykkistä stressiä. Myös unenlaatu ja päivittäiset harrastukset ja toiminnot, jopa työskentely, voivat vaikeutua tai estyä ihosairauden vuoksi. Iho-oireet aihettavat usein myös häpeää, masennusta ja sosiaalista eristäytymistä.
BiON Scincare
BiON Skincare on klinikkatasoinen ammattikosmetiikan tuotesarja, jolla saavutetaan merkittäviä tuloksia tulehduksellisten iho-oireiden hoidossa. Tuotteet ovat kehitetty aknenhoitoon erikoistuneiden ihotautilääkärien, farmaseuttien sekä biokemistien yhteistyöllä.
BiON -hoitomenetelmä perustuu syy-seurausmalliin. Hoitomme palauttaa ihon biokemiallisen tasapainon, mikä vahvistaa ihon vastustuskykyä ja auttaa hallitsemaan näkyvien oireiden ohella oireita aiheuttavia tekijöitä. Näin on mahdollista saavuttaa pitkäaikaisia tuloksia ihonhoidossa.
BiON-tuotteet ovat turvallisia sekä sinulle, että ympäristölle. Tuotteet eivät sisällä nanoteknologiaa, mineraaliöljyä, parabeeneja, SLS-sulfaatteja, lisättyjä hajusteita tai väriaineita, kemiallisia aurinkosuoja-aineita, mikromuovirakeita tai muita iholle, keholle tai luonnolle mahdollisesti haitallisia ainesosia. Kaikki tuotteet noudattavat Euroopan unionin kosmetiikkalainsäädäntöä.